Soturitoiminnassa on otettu piiiitkä harppaus eteenpäin sen myötä, että nyt meillä on joukossamme ensimmäinen Ilmastosoturiyläkoulu! Oma ryhmä perustettiin tänä syksynä Hakkarin yläkouluun Lempäälään. Puuhaihmisenä ryhmän taustalla häärii ma-fy-ke-ope Kirsi Cederlöf. Kysyimme Hakkarin Sotureilta muutamia kysymyksiä.
Miten paljon teillä on Soturiryhmässä väkeä?
”Meitä on 6 ysiluokkalaista Hakkarin ilmastosoturia.”
Millaisia tavoitteita teillä on?
Yhteisen hauskanpidon lisäksi haluaisimme tehdä ilmastolle hyviä tekoja.
Mitä olette tähän mennessä tehneet?
”Olemme tänä syksynä käyneet Lempäälän Lukiolla tutustumassa Ilmastosotureiden toimintaan. Olemme osallistuneet kässäpajaan, jossa on ommeltu ja autettu nuorempia osallistujia tekemään kierrätyskankaista kasseja ja joulusukkia ”takanreunukselle”. Olemme myös perustaneet Instagramiin tilin Ilmastosoturit_hakkari.”
Entä mihin seuraavaksi aiotte ryhtyä?
”Tarkoituksenamme on tehdä omat Soturikilvet ja mahdollisesti omat hupparit. Haluamme myös osallistua Hakkarin joulumyyjäisiin. Vuodenvaihteen jälkeen täällä Hakkarissa järjestetään kierrätystori, jossa meillä on viikon ajan kaikenlaista kekehenkistä toimintaa, kuten vaatteiden ja muiden tavaroiden kierrätystä.
Viimeisimmät kommentit