Käsitellään aluksi pois alta tämä peruskysymys:
Miksi Ilmastosoturien tämän lukuvuoden teemana on ollut tulevaisuususko?
Soturitoiminnassa nuori on keskiössä. Aloitteet ja toiminta lähtee nuorista itsestään, vaikka meillä toimintaa ohjaavilla aikuisilla onkin rooli erilaisissa järjestelyissä ja koordinoinnissa. Tässä ajassa tämä toiminnan lähtökohta on erityisen tärkeä, koska viimeisten vuosien ja kenties vuosikymmentenkin aikana eri sukupolvien ”maailmat” ovat loitontuneet toisistaan entistä voimakkaammin. Jos maailmamme ovat niin kovin erilaisia, miten ihmeessä me vanhat sukupolvet voisimme oikeasti ymmärtää tämän päivän nuoria, heidän ajatuksiaan tai ongelmiaan? Ja eikö näin ollen ole tyhmä ajatus, että lähtisimme ratkaisemaan heidän tulevaisuususkon romahtamistakaan heidän puolestaan?
Soturitoiminta on ollut käynnissä Lelussa kahdeksan vuoden ajan. Tänä aikana toiminta on siis muovautunut ajassa meidän koulussamme kulloinkin opiskelevien nuorten intressien ohjaamana. Uudet soturit hyppäävät liikkeessä olevaan junaan ja saavat kaiken sen tiedon ja osaamisen käyttöönsä, kun tulevat mukaan toteuttamaan erilaisia projekteja. Soturinuoremme ovat itse tietoisempia ajatuksistaan, koska käyvät koko ajan keskusteluja toistensa kanssa tulevaisuuteen liittyvistä teemoista. Sen lisäksi heillä on lukuvuoden aikana paljon poikkeuksellisia kohtaamisia tämän teeman äärellä muissa kouluissa opiskelevien nuorten kanssa. Siksi he ovat hyvä porukka miettimään vaikka sitä, miten nuorten tulevaisuususkoa voisi vahvistaa. JA laajan yhteistyöverkoston ansiosta heillä ja meillä on toivottavasti myös mahdollisuus saada jotain merkittävää aikaiseksi.
Tulevaisuuskoulu
Yksi koulujen tärkeimmistä funktioista on vahvistaa nuoren ymmärrystä maailmasta. Koulussa heille kuvataan eri oppiaineiden näkökulmista sitä, miten maailma ”pyörii”, mitä maailmalla tapahtuu ja yritetään kurkistaa tulevaisuuteen, mihin kehitys on eri oppiaineiden tarjoamista näkökulmista menossa. Sen lisäksi koulujen tehtävänä on varustaa nuoret erilaisilla työkaluilla, kutsutaan niitä vaikka tulevaisuustyökaluiksi, joiden avulla ja kautta he pystyvät itse vaikuttamaan tulevaisuuteen.
Nuorten tulevaisuususko on voimakkaasti heikentynyt. Tarkoittaako se, että koululaitos on epäonnistunut tehtävässään? Vai onko niin, että olemme kyllä onnistuneet vahvistamaan heidän ajatuksiaan kaikesta siitä mikä on pielessä ja/tai menossa huonoon suuntaan, mutta epäonnistuneet ”tulevaisuustyökalupakin” kokoamisessa? Kertooko tulevaisuususkon romahtaminen siitä, että aiempaa suurempi joukko nuorista ei ymmärrä, mikä on heidän roolinsa paremman tulevaisuuden toteuttajana?
Pelkkiä myyttejä?
Ennen kuin syvennymme tuohon visaiseen ongelmaan, lähdetään määrittelemään tarkemmin sitä, mistä nuoret ovat huolissaan tai miten olemme kenties keskustelleet vääristä asioista.
Me eli Ilmastosoturien tulevaisuususkoryhmän jäsenet olemme tehneet Nuorisobarometrin kysymysten pohjalle hieman laajemman kysymyspatteriston. Olemme tehneet sen barometria kokoavan Nuorisotutkimusseuran luvalla ja yhteistyössä SITRA:n tutkijoiden ja Futuriikki-hankkeen Kati Lehtiön kanssa. Kyselyssämme pyydämme tarkentamaan, mikä kyseistä nuorta erityisesti huolestuttaa ja minkä pitäisi muuttua, että usko hyvään tulevaisuuteen voisi vahvistua.
Olemme nyt saaneet koottua vastauksia yhteensä reilulta 600 nuorelta ja nuorelta aikuiselta. Ikähaarukkana meillä on ollut 16-30-vuotiaat. Olemme saaneet vastauksia eri puolilta Suomea, muutamia kymmeniä myös sellaisilta, jotka ovat kotoisin muista maista, mutta opiskelevat täällä. Lelun oma tekoälyasiantuntija Mika Setälä on analysoinut vastauksia ChatGPT DataAnalyst-ohjelmalla. Meillä on nyt mahdollisuus antaa pieni väliraportti keskeisistä löydöistämme. Lähdetään siis ”murtamaan myyttejä”.
Myyttinä tässä on sellaisia yleisiä mediassa esilläolleita väittämiä, joihin olemme lähteneet hakemaan täsmällisempää sisältöä. Olemme kevään 2026 aikana myös pitäneet yhteensä kymmenkunta erilaista tulevaisuususkoon liittyvää työpajaa ja käyneet varsin paljon keskusteluja nuorten kanssa. Meillä oli myös täällä omalla Virta-kampuksellamme Tulevaisuususko-teemapäivä, jossa keskustelimme tästä aiheesta perusteellisesti. Tuloksissa on siis vahva Lempäälä-painotus.
Oheisessa tekstissä on myös kirjoittajan omaa analyysiä. Yritän aina siinä kohdassa tuoda selkeästi esille, että tämä perustuu minun kokemuksiini ja ajatuksiini.
Väite 1: ”Nuorten tulevaisuususko on romahtanut”
Lähdetään tästä eniten uutisoidusta väittämästä. Tulevaisuusbarometri kertoo, että nuorten tulevaisuususko on suorastaan romahtanut, jos verrataan kyselyvastauksia eri vuosilta. Optimistisesti tulevaisuuteen suhtautuvien osuus on edelliseen tutkimusvuoteen 2021 verrattuna vähentynyt noin viidenneksellä. Emme tietenkään lähde kiistämään tätä. Haluamme ainoastaan tehdä muutamia tarkentavia painotuksia.
Meidän kyselyjemme perusteella nuorimmat vastaajat (16-17 -vuotiaat) ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä ja suhtautuvat tulevaisuuteen varsin optimistisesti. Pessimismi lisääntyy iän karttuessa. Sukupuolten välillä on myös havaittavissa merkittäviä eroja. Tytöt ovat keskimäärin huolestuneempia kuin pojat. Tyttöjä huolestuttaa enemmän esimerkiksi se, kuinka he löytävät paikkansa työelämässä ja se kuinka he tulevat jaksamaan tulevassa työssään.
Meillä on olemassa jonkin verran vertailevaa dataa lukiolaisten ja ammattikoululaisten tulevaisuususkon eroista. Varovainen arviomme on, että ammattikoululaisten keskuudessa tulevaisuususko on vahvempi. Näyttää siltä, että koulutus, joka johtaa suoraan johonkin ammattiin, antaa nuorille turvaa.
Haluan tarttua vielä yhteen asiaan tässä väittämässä ja korostan, että nyt kyseessä on kirjoittajan oma ajatus. Tulevaisuususkossa on mielestäni kyse sellaisesta keisarilla-ei-ole-vaatteita -tyylisestä tilanteesta. Uskon, että tulevaisuususko on kovalla koetuksella kaikissa vanhemmissakin ikäryhmissä, kun katsomme ”nykyistä maailman menoa”. Oma mediakattaukseni on täynnä huolestuttavia asioita ja ehkä eniten huolestuttaa kehityksen suunta. Kansainvälinen politiikka on turbulenssissa, länsimaisten demokratioiden asema on uhattuna ja Suomen taloudella menee heikosti. Tulevaisuususko on heikoissa kantimissa, mutta nuorilla on rohkeutta sanoa asia ääneen.
Väite 2: ”Ilmastonmuutos huolestuttaa nuoria”
Nuorten joukossa on huolta vähän kaikesta. Kuten edellä jo vähän viittasinkin, ennen muuta nuoria huolestuttaa se, mistä he löytävät oman paikkansa ja miten he tulevat ansaitsemaan leipänsä. Toisaalta nuoria huolestuttaa myös se, kuinka he tulevat jaksamaan työtään.
Tutkimustulokset kertovat meille myös, että nuorten sukupolven elintaso tullee olemaan todennäköisesti heikompi kuin edellisten. Eli ensimmäistä kertaa länsimaisten demokratioiden historiassa taloudellisen hyvinvoinnin suunta on laskeva.
Tarkennan myös tuota ilmastonmuutoshuolta ja tässä kohtaa tosiaan näkemykset perustuvat omiin kokemuksiini Ilmastosoturien sihteerinä. Ilmastonmuutos on jossain etäällä toisessa ajassa ja paikassa. Nuoret eivät keskimäärin tarkkaile luontoa samalla tavalla kuin suurempi osa meistä vanhoista. Nuoret elävät enemmän tätä hetkeä, eivät surkuttele kuivaa kesää ja tulevan kesän mustikkasatoa. Sitten joukossa on tietenkin tiedostavia nuoria, jotka ovat tosi huolissaan erityisesti ilmastonmuutoksesta ja siitä, että ”kukaan ei tee mitään”. Heitä on enemmän kuin aikaisemmin, mutta he ovat varovaisempia nousemaan barrikadeille kuin olivat aiemmin (tästä lisää myöhemmin).
Konkreettinen esimerkki aiheesta. Pidin oppituntia yhdelle opetusryhmälleni. Ryhmässä oli kolmisenkymmentä lukion kakkosen nuorta. Jaoin heidät ryhmiin (ja sanottakoon, että nykyään pojat ja tytöt ovat jokseenkin aina omissa pienryhmissään) ja heitin heille sen kummemmin alustamatta avoimen kysymyksen: mikä on tällä hetkellä isoin ongelma? Annoin hetken miettimisaikaa ja mahdollisuuden jutella pienryhmissä. Sen jälkeen pyysin heitä menemään taululle. Tyttöjen ryhmät kirjoittivat ”nuorisotyöttömyys”, ”ilmastonmuutos”. Pojat kirjoittivat ”bensan hinta”, ”maahanmuutto”.
Ympäristökasvatusasioissakin ajan henki on muuttunut. Ilmastonmuutos ei tosiaan kauheasti ”kiinnostele” nuorten suurta massaa. Se huoli ei ainakaan vielä vaikeuta suoraan heidän arkista elämäänsä. Varsin suuri osa heistä ei ymmärrä ilmastonmuutoksen yhteyttä heidän omaan elämäänsä. Ja sanottakoon vielä taustaksi: edellisessä kappaleessa kuvaamanani päivänä itse käyttämäni uutismediat (YLE, HS ja Uusi Juttu) olivat uutisoineet isosti siitä, kuinka ilmastonmuutostutkijat ennakoivat AMOK-virran hidastuvan nopeammin kuin ollaan aiemmin ymmärretty. Tuo tieto ei tavoita nuoria. Jos ylipäätänsä yritän skaalata globaaleja ongelmia historian tunnilla ja kerron luontokadon tai vaikka AMOK-virran vaikutuksesta tulevaisuuteemme, osa nuorista sulkee saman tien korvansa ja heidän eleensä antaa ymmärtää, että ”tuo on sitä vihervassari-hömppää”.
Väite 3: ”Politiikka kiinnostaa nuoria”
Nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on lisääntynyt kertovat erilaiset tutkimustulokset, kuten nuorisobarometri. Voin sanoa pitkän kokemukseni perusteella että jotain muutosta on tosiaan tapahtunut.
Omakin kyselytutkimuksemme kertoo, että nuoret ovat kiinnostuneita vaikuttamisesta. Nuorisobarometri tietää kertoa, että kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvanut, kun tehdään aikavertailuja. Se EI kuitenkaan tarkoita, että nuoret osaisivat nimetä Petteri Orpon hallituksen ministereitä ja osaisivat kertoa hallituksen tavoitteista jotenkin perusteellisemmin kuin aikaisemmin.
Nuoret haluavat vaikuttaa johonkin tiettyyn ilmiöön tai asiaan. He eivät kuitenkaan halua liittyä puolueeseen. He eivät halua ottaa taakakseen puoluehistoriaa ja allekirjoittaa jonkin tietyn puolueen kaikkia tai edes useimpia tavoitteita. Sen sijaan nuoret kokevat, että heidän ylitseen puhutaan, vaikka kyseessä olisivat heidän omat asiansa. Siihen he haluavat muutoksen.
Nuorten kiinnostus vaikuttamiseen saattaa johtua viimeisen vuosikymmenen ilmiöistä. Saamme ainakin osittain ”kiittää” kiinnostuksen lisääntymisestä Donald Trumpia. Moni nuori on nimittäin hämmästyttävän hyvin perillä monista amerikkalaiseen politiikkaan liittyvistä asioista. Toinen syy on varmasti siinä, että he kuuluvat podcast- ja influensserisukupolveen. Nuorilla on keskimäärin melko hyvä medialukutaito, mutta ei sekään suojaa heitä vaikuttamiselta. Kun he seuraavat omaa somesyötettään, se tuuttaa heille koko ajan asioita, jotka liittyvät joko suoraan tai välillisesti Trumppiin. Kaikki muu heidän kannaltaan olennaisempi, mutta ei-niin-kiinnostava, jää siksi katveeseen.
KIUSAAMINEN HAAVOITTAA, LEIMAUTUMISEN PELKO RAJOITTAA
Jos yritän vielä koota tämän hetken tilannetta muutamaan bulletpointtiin.
- Pirullinen koulukiusaaminen on entistäkin suurempi ongelma.
Koulukiusaamista ei ole edelleenkään saatu kuriin, pikemminkin päinvastoin. Erityisesti yläkouluvaihe on monelle nuorelle traumaattinen vaihe elämässä. Saadut haavat voivat myös aiheuttaa pysyviä vaurioita minä-kuvaan ja vaikuttaa persoonan kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Kiusaamisongelman hoitoa vaikeuttaa myös se, että somen roolin lisääntymisen seurauksena haavoja voidaan saada niin monessa yhteydessä ja tilanteessa. Siksi siihen on myös vaikea puuttua.
Kiusaamisen kohteeksi voi valikoitua kuka tahansa, mutta ei ole liioittelua sanoa, että suurin osa nimenomaan tytöistä joutuu somekanavissa kiusatuksi. ”Mutta ei sieltä voi olla poiskaan, koska FOMO” on ajatus, joka tulee usein esille kyselyjemme avoimissa osioissa ja aiheesta käydyissä syventävissä keskusteluissa. Erityisen surullista ja suorastaan raivostuttavaa on, että moni tyttö ja nuori nainen kertoo että eniten kiusaajien joukossa on vanhempia miehiä!
Opettajat eivät kykene kiusaamista lopettamaan, koska heillä/meillä on mahdollisuus vaikuttaa vain siihen, minkä näemme tai mistä kuulemme. Suurin osa kiusaamisesta tapahtuu muissa yhteyksissä kuin koulussa. Tällä hetkellä kiusaaminen on myös julmempaa kuin aikaisemmin eli esimerkiksi ulkonäköön liittyvä kommentointi on suorastaan törkeää.
Kiusaamisella on selkeä yhteys tulevaisuususkoon. Kiusaaminen johtaa pelkotiloihin ja kokemukseen ulkopuolelle jättämisestä. Toisaalta jonkun tietyn nuoren kohtelu toimii varoittavana esimerkkinä toisille siitä, miten käy, jos tulee esille ja kertoo ajatuksistaan, jotka ovat tietylle kiusaajaryhmälle punainen vaate. Nämä asiat voivat liittyä esimerkiksi vähemmistöjen asemaan tai ilmastonmuutokseen.
Nostin tämän ajatuksen esille kakkosväitteen kohdalla, kun kerroin siitä, että nuoret eivät ole enää niin innostuneita lähtemään barrikadeille vaikka laajempien ilmastotoimien puolesta. Ajattelen kiusaamisen liittyvän myös tähän. Woke-vaihe on nyt ainakin jossain mielessä ohi ja valitettavan monen nuoren pojan maailmassa nousevat maskuliinisuutta korostavat arvot. Tiedostavat tytöt pelkäävät nousta esille, koska vastareaktio esillä olemiseen saattaa olla todella raju. Heitä maalitetaan. Sen vuoksi nämä tytöt pyrkivät viestimään vain sellaisissa yhteyksissä ja alustoissa, missä he ovat mahdollisimman turvallisessa ympäristössä tuttujen keskellä. Mutta on myös tilanteita ja asioita, joista ja joissa he eivät uskalla julkisesti sanoa mitään. Muodostuu kupla, jolla ei ole laajempaa yhteiskunnallista vaikutusta.
- Polarisoitunut ilmapiiri
Kirjoitin niin ikään väitteen 2. (”Ilmastonmuutos…) kohdalla siitä, että omatkin puheeni esimerkiksi AMOK-virran hidastumisesta leimataan ”vihervassarihömpäksi” eli puolueelliseksi. En usko, että kyse olisi siitä, että nuoret (miehet) ajattelisivat, ettei ilmastonmuutos olisi tosiasia. Mutta luulen, että he kokevat, että ilmastonmuutos ei kerta kaikkiaan ole heidän juttunsa tai voisi mitenkään koskea heitä itseään. Luulen, että aika moni ajattelee fatalistisesti eli ”se tapahtuu, mitä tapahtuu, riippumatta siitä, mitä minä teen”. Tämä asennehan tuntuu olevan yleinen myös meidän aikuisten keskuudessa. Nuoret ottavat meistä mallia. Kaveripiirillä on tässä asemoitumisessa valtavan suuri merkitys. Salillakäyviä poikia on mahdottoman vaikea saada kuulemaan yhtään mitään kasvisruokavaliosta. Toisaalta useimmissa kodeissa ei yksinkertaisesti puhuta näistä asioista.
Ilmapiirin polarisoituminen on massiivinen ongelma. Ja meidän ajassamme kiinnittyminen johonkin tiettyyn yhteisöön tapahtuu entistä nuorempana. Olemme pitäneet tulevaisuususkoesityksiä myös luokanopettajille ja heiltä on tullut viestiä, että kovat asenteet ja jyrkät mielipiteet esimerkiksi juuri ilmastonmuutosta tai vähemmistöjä kohtaan ovat arkipäivää jo 5.– 6. -luokkalaisilla. Muodostuvat sosiaaliset kuplat ovat entistä ”kovapintaisempia” ja aiempaa etäämmällä toisistaan.
Mikä siis neuvoksi?
Harva nuori kokee, että sosiaalisen median ikärajat ratkaisisivat yhtään mitään, koska nuoret löytävät kyllä keinot niiden kiertämiseen. Meidän tulevaisuusinfluensseriryhmämme nuoret ainakin kokevat, että parempi keino olisi yrittää rajoittaa/sensuroida sisällöntuottajia ja asettaa tiukkoja rajoituksia alustayhtiöille.
Poliittisten päättäjien keskuudessa on tällä hetkellä sellainen ajatus, että nuorten tulevaisuususkoa voitaisiin vahvistaa alentamalla äänestysikärajaa. Tämä ei ainakaan lukiolaisten keskuudessa saa suurta kannatusta. Nuoret kokevat, että valtaosaa ei kiinnosta politiikka. Toisaalta he kokevat myös, että suurin osa nuorista ei tiedä tarpeeksi, jotta voisivat tehdä äänestäessään oman etunsa mukaisia valintoja. Kolmanneksi moni ajattelee, että se johtaisi vain siihen, että niiden ehdokkaiden äänimäärät kasvaisivat, jotka olisivat kaikkein radikaaleimpia tai ehdottaisivat monimutkaisiin ongelmiin niitä yksinkertaisimpia ratkaisuja. Ikärajoista keskusteltaessa moni nuori nostaa esille ajatuksen äänioikeuden ylärajan asettamisesta. ”Miksi sellaiset vanhat ihmiset pääsevät äänestämään, jotka eivät enää ymmärrä tätä maailmaa?” on kysymys, jonka olen itsekin kuullut monesta suusta.
Yhteenvetoa ja ”unelmahöttöä”
Jos ajatellaan pidempää aikajaksoa, selvää on, että nuorten tulevaisuususkoa on koeteltu aina. Moni meistä on kipuillen seurannut, kun ikätoverit ovat menneet ammattikoulusta tai lukiosta suoraan ”sukkana” jatko-opintoihin, kun itse on jäänyt empimään. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin hieman toinen.
Olemme eläneet enemmän tai vähemmän poikkeustilaa koko 2020-luvun. Vaikka korona-ajasta ”selvittiin” ehkä yllättävänkin hyvin ja suomalaisten stressinsietokyky osoittautui keskimäärin varsin hyväksi, ajanjakso myös koetteli monia nuoria. Meillä käynnistyi pinnan alla kehityskulkuja, joilla saattaa olla omat seurausvaikutuksensa nimenomaan nuorten tulevaisuususkon heikkenemiseen.
Korona-aika koetteli meidän uskoamme tieteeseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa käynnistyi erilaisia vaihtoehtoisia teorioita, mistä taudissa on kysymys ja miten siihen pitäisi suhtautua ja tautia arjessa hoitaa. Tällä hetkellä nuo ”skeptikot” johtavat maailman mahtavinta maata.
Digitalisaatiossa otettiin jättimäisiä askeleita korona-ajan pakkoeristyksissä. IT-alan monikansalliset jättiyhtiöt tahkosivat jättimäiset voitot ja niiden mahdollisuudet vaikuttaa varsinkin kännykkä kädessä kasvaneisiin nuoriimme ja heidän maailmankuvaansa kasvoivat hurjasti.
Ja kun puhutaan IT-alasta, sitten on se tekoäly, joka nousi huolenaiheena esille monen kyselyihin vastanneen nuoren avovastauksissa.
Nuoret ymmärtävät varsin hyvin tekoälyyn liittyvät vaarat. Esimerkiksi sen, millaisia riskejä liittyy tekoälyn väärinkäyttöön oppimisessa. Toinen ja yleisempi huolenaihe liittyy siihen, miten se vaikuttaa erityisesti nuorten työllistymismahdollisuuksiin. ”Tekoäly vie meidän kaikkien työpaikat” oli lause, joka toistui monissa vastauksessa. Ja tietysti kun katsoo nuorisotyöttömyyden laajuutta vaikka Suomenmaassa, hankala on lähteä väitettä kiistämään. Tekoälyllä ja automaation lisääntymisellä on suora vaikutus työn tarjontaan ja erityisen paljon vähenevät ne työpaikat, joita ennen hoitivat nuoret, kuten kaupan kassat, erilaiset myynti- ja markkinointihommat tai tehtaiden varastotyöt jne.
Vielä sananen koulusta. Tällä hetkellä koulun mahdollisuudet tavoittaa nuoret siinä mielessä, että olisimme ”samalla aaltopituudella”, ovat vähäiset. Koulu on vain koulua ja nuorilla on niin paljon enemmän kaikkea muuta elämää koulun ohella. Some on second life, toinen todellisuus, jolla saattaa olla nuoren kannalta paljon tärkeämpi rooli ja merkitys kuin sillä mikä tapahtuu koulutodellisuudessa. Meidän vanhempien mahdollisuutemme vaikuttaa näihin maailmankuvaa muokkaaviin kanaviin ovat vähäiset. Kouluissa olisi tarvetta miettiä asioita uudelleen.
Edellisessä kappaleessa kuvaamani kaksi maailmaa ovat kytköksissä toisiinsa. Mutta jos ajatellaan nuoria tulevaisuutta, koen niin, että sillä todellisella maailmalla on kuitenkin enemmän merkitystä ja vaikutusta myös nuoren omaan tulevaisuuteen. Kasvokkain kohtaaminen ja ihmisten keskinäinen yhteistyö ja kaikki se, mitä sen avulla voidaan saada aikaan, on koulun ja ylipäätään ihmiselämän kannalta olennaisin asia. Eli ihmiselämän isoin kysymys on se, miten me voimme omalla toiminnallamme auttaa toisiamme ja maailmaa.
Kun olemme kiertäneet kouluissa ja erilaisissa tilaisuuksissa puhumassa tulevaisuususkon vahvistamisesta, paras ehdotus meidän mielestämme on (tietenkin 😊) Ilmastosoturitoiminnan starttaaminen! Kouluissa olisi mahdollista toteuttaa käytännönläheisiä vaikuttavia projekteja paikallisten toimijoiden, kuten oman kotikunnan kanssa. Näiden projektien myötä nuoret pääsisivät aidosti vaikuttamaan asioihin.
Toinen olennainen asia on se, että koen meidän demokratiamme kaipaavan suuremman luokan päivitystä. Nuorilla on tosiaan se kokemus, että heidän ylitseen puhutaan, että heitä ei kuulla ja että heitä ei tulevaisuuden tekijöinä kylliksi huomioida päätöksenteossa. Mutta onko meidän poliittinen keskustelukulttuurimme muutenkin ”rikki”? Onko niin, että vallassa oleva enemmistö jyrää ja kulloinenkin vähemmistö ”vikisee”? Ja tuleeko sen seurauksena sellainen tunne, että kukaan ei kuule yhtään ketään?
Vuonna 2008 eli juuri niihin aikoihin kun tämä meidän huolestunut sukupolvemme syntyi, SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen alkoi puhua unelmista. Kampanja-avauksessaan hän totesi muun muassa näin:
– Minun mielestäni unelmat ovat myös henkisen elossaolon merkki, ne kertovat siitä että meillä on uskoa tulevaisuuteen.
Urpilainen ammuttiin alas. Jopa omien joukosta tuli tiukkaa arvostelua, että taloudellisen kriisin (silloin oli käynnistymässä ns. asuntoluottokriisi) olosuhteissa kenelläkään ei ole varaa tarjota mitään ”unelmahöttöä”. Olisiko kuitenkin ollut? Olisiko nyt sen aika? Olisiko nyt juuri sopiva hetki, että politiikassa uskallettaisiin miettiä, miltä haluamme maamme ja lähiympäristömme näyttävän vaikka vuonna 2050? Suomi on vaarassa näivettyä. Uusia ajatuksia ja visioita tulevaisuudesta etsitään joka kiven alta, mutta nuoria ei kutsuta tähän työhön. Voisiko kaikkien sukupolvien yhteinen pohdinta ja yhteistyö olla yksi keino, joka vahvistaisi kaikkien meidän eri-ikäisten ihmisten tulevaisuususkoamme?
Vielä lopuksi. Tämän tekstin ei ole tarkoituskaan olla kattava läpileikkaus aiheesta. Asiaan syventyminen ja ennen muuta niiden tulevaisuususkoa vahvistavien ratkaisujen etsintä jatkuu taas ensi syksynä. Tule mukaan ideoimaan kanssamme!
Kirjoittaja: Jamo
Artikkelikuva: Hilla Välimäki
Viimeisimmät kommentit